ohi lyönti

löit veitsesi betoniseinään
- en ollut enää paikalla
ei meillä ollut enää yhteistä
- emme voineet kohdata
veitsen terä repi kätesi
- vuodit kuiviin
minä en sitä nähnyt enää

olen

olen ihmisen poika
- pelästyin huutoani ja juoksin pois

Kallisarvoinen ihmiselämä

Harvinainen kuin tähti päivätaivaalla
on tämä ihmiselämä

( Gampopan vapautuksen jalokiviornamentti )

Pontius Pilatus

Hän sanoi olevansa Pontius Pilatus,
hän oli tuona keväisenä aamuna kävelyllä puutarhassani.

Minä kyllä tiesin kuka hän oli, hänellä oli musta Mercedes,
jonka moottori paloi ilmi liekeissä - liki taloa.

Pyysin häntä sammuttamaan palon - olihan nurkalla vesitynnyri.

Hän nauroi ja haukkasi palasen valkeakuulaasta.

Idiootti.

Menin ja otin sinkkiämpärillisen vettä ja tukahdutin palon.

Hän aukoi suutaan yhä leveämmälle ja söi kaikessa rauhassa omenaa,
katsellen ponnistelujani.

Ajattelin kysyä erästä asiaa mutta jätin sen sikseen.

Vehreys rauhoitti mieleni - menin sisälle - katsoi taakseni,
auto savusi - hän soitti viulua ruskea lierihattu kallellaan.

Kuun valaisema meri,
punainen hiekka,
rannan autius.

Vesi houkuttaa veteen,
kuun sillalle kävelemään,
punaista hiekkaa varpaiden välissä.

Meriveden märkä kosketus,
valtameren iätön ääni ja liike.

Sininen hetki välähtää,
kuljet meren syleilyyn.

Selälläsi killuen näet tähtitaivaan,
se kimaltelee violettia hopeaa,
kirkas kyynel valuu poskipäältä mereen.

Sinä olet yhtä,
eikä millään ole enää merkitystä.

Olet suhteessa.

Polku

Ihmispolo,
tuo pelkuri niin väkivahva ja voimakas,
rikas ja viekas itselleen petollinen.

Hän kulkee siellä missä tie on levein,
mielensä muutoin häpeään saattaa,
joskus - harvoin - hämärästi tajuaa,
eksyy ja tunnustaa -
sua rakastan,
sua rakastan kaikesta huolimatta
ja juuri siksi.

Häpeältään hän ei ehdi edes huomaamaan sankaria,
joka,
köyhistä köyhimpänä,
kulkee siinä missä ei polkua näy,
siitä missä ei ole mitään muuta kuin villikkoa metsää.

Hän huomaa,
tuo polun ja kulkijan,
sankarin kulkiessaan,
joka itselleen tien raivaa.


Hän sankari itse käy,
sille antaa myös toisten astua,
antaa sydämessänsä paikan asua,
siellä liekki lepattaa,
eikä sammu koskaan.

Siinä liekissä olet Sinä,
ja se liekki lepattaa,
ikuisesta ikuisuuteen,
jättäen eilisen - ylittäen huomisen,
pysyen hetkessä - ikuisuuden.

Ei, ei hän pelkää astua väliin harhaan,
hän rakastaa,
hänellä on ominaisuus,
joka on täynnä voimaa,
hänen heikkoudessaan on hänen voimansa
siks,
Jumalatkin häntä rakastaa.

Hän rikkoo ympäristön sovinnaisuuden,
hän hajottaa itsensä,
hän on ehjä hetkessä,
sillä hän luo polun sinne missä sitä ei ole.

Niin ristiriitaisesti häneen suhtaudutaan,
vihataan ja rakastetaan,
hän ei silti ala ohjautua ulkoa,
hän aavistaa mikä on edessä,
tulevaisuus.

Huomisessa on hänen tulevaisuutensa,
huomisessa asuu viisaus ja kaiken viisauden alkulähde,
paradoksaalisuus.

...hän on aina valmis lähtemään,
tänään on hyvä päivä...