Etelä - Amerikkalainen taikakalu

Odota,
taika kyllä toimii.

Intiaani valmistanut on sen,
taikakalun,
luonnonmateriaaleista kyhännyt,
omistajalleen luvannut,
itsensä sisään taikana panostanut.

Kokemusta omaa vanha intiaani tää,
mi korun valmistaa,
ja,
luonnosta voiman saa.

Toivo jotain,
ja,
toiveesi toteutuu,
pidä toiveestasi kiinni,
suuresta taikakalusta.

Älä sitä hukkaa,
älä vääriin käsiin anna,
muuten taika sut pulaan saa,
siis tarkkana ole,
ettei se vääriin käsin joudu.

Malta mielesi,
ei taika heti toimi,
siitä älä korua soimi,
vaan malta mieles,
muistaa pitää kieles.

Koru käskystäs toimii,
älä käytä pahaa voimii,
ettet käsiäs vereen tahraa,
ja,
sieluas korun pakkaa.

Tee, kuin teet,
taika kyllä toimii...

Tynnyri

Tynnyristä kuuluu viesti lapsuuden,
mä elin,
kulttia ilman armoa ja unta,
vaan tarmoa oli tehdä työtä isien.

Tynnyristä kuuluu viesti lapsuuden,
paljon velkaa jäin,
rakkautta sain,
lyöntejä,
kuria,
vitsaa,
ei tuullut musta surijaa.

Tynnyristä kuluu viesti lapsuuden,
teitä kiitän oi vanhempani, että sain sen,
tynnyrin missä asua lapsuuden.

Tynnyristä kuuluu viesti lapsuuden,
tynnyriin jäin uneksimaan,
jumalan, jos näkisin,
rahaksi sen muuttaisin.

Tynnyristä kuuluu viesti lapsuuden,
tynnyriin jäi elämä sen,
ei auttaa voi ees lastaan,
kun tynnyriin jäi mieli mielettömän lapsuuden.

Lyökää kansi kiinni,
tappea ei sentään,
että jotain nään,
tynnyristä kuuluu viesti lapsuuden.

Rahan käyttö ja näyttö

Jumalat näyttävät jättäneen temppelit,
jumalat ovat siirtyneet luentosaleihin,
konsultoimaan ja kertomaan,
kun uusi aika koittaa,
rahaa saa näyttää ja sitä pitää käyttää,
niin sanoo jo kirkkoisä.

Konsultit väittää,
herkkäuskoista käyttää,
keppinä valheen ja petoksen,
mi vaurautta tuo itselleen

Tuo sopusointua tää,
eriarvoisuus yhdistää,
nyt saa näyttää ja rahojansa käyttää.
Ei se itsekästä lie,
vaan oman onnen,
itsenäinen tie.

Valhetta valehtelija rakastaa,
toiset kun vain kumartaa,
otsa maahan kopajaa,
onnen silloin valehtelija saa.

Narsisteja,
kosmisia sekasikiöitä,
saatanan kätyreitä,
vääriä profeettoja ja petkuttajia.

He puhuvat sitä ja tätä,
todisteiden puutteessa,
maalaa vaikka puuhun,
pääroolin, sankarin itsestään,
mi onnea ei vaille jää.

Siis uusi aika, vanhat kujeet,
samat löpinät, somat höpinät,
latelee noidat nuo.

Peilistään he näkevät vääristyneen identiteetin,
tulehtuneen,
peilistään he näkevät kullan kimalteen,
ja pääroolinsa varastetun,
tuon sisäisen sankarin,
mi tunne ei itseään,
viel vähemmän muista välittää.

Eripuraa kylvää,
satoa korjaa,
sitten katoaa,
Jäljelle ei muuta jää, kuin kade ja ahneus,
karrelle palanut ihminen.

Lähinnä - "vitut"

Perkele,
vaikka menettäisivät mielenkiintonsa.

Saatana, vaikka menettäisivät luovuutensa,
vitut vaikka menettäisivät innovatiivisuutensa.

Hevonperse vaikka ei heille vastuuta tarjota,
eipä juuri tarjota leipääkään.

Vitut minä luovun,
johdosta,
joka on mulle mielivaltaisesti suotu.

Vitut luovun,
herruusintresseistäni, johdosta,
sen reviirin olen omin kielin nuollut,
siihen lähes kuollut.

Paskaakaan en välitä,
kunhan vaan saan pitää sen,
paskassa rypemisen.

Marjo Tammio - Kauhanen

Äärellä

Kuusten latvoissa valju yksinäinen kuu,
usva alhaalla kuin kahleissa.
Kahlaamme kuin sameissa vesissä
ja
muistot ovat varjoja pidempiä,
ovat piirretty kuin viivat veteen.
Ja,
ne ovat ankkuroitu kaukaisiin syvyyksiin.
Siellä jossain näemme
portinpielten sireenipensaat,
ja,
näemme putoavat tähdet,
jotka kimmeltävät terävinä sirpaleina portaillamme
ja tässä muistojen äärellä
syntyy elämän tarina.

Tietotyöläinen

Sosiaaliset taidot,
ihmissuhteet aidot,
siinä tulokseen tarvittavat autonomian airot.

Tee työtä vielä kello kaksi yöllä,
ole voittaja,
informaation yhdistelijä.

Muista pysyä tahdissa,
vipeltää vahdissa,
toisille näytä,
kyllä sinä kestät,
näin köyhyyden estät.

On kirjanpito tarkkaa,
ja elämä rankaa,
kello kahdeksalta töihin meet,
laatutakuun täytät,
toisille, kun näytät.

Kahteen paina yöllä,
toisille näytä työllä.

Loppukäyttäjä kiittää,
arkkuun sinut liittää,
- ahkera ja tunnollinen,
symbolien ja sosiaalisten taitojen,
kognitiivisten kykyjen,
muutti datan informaatioksi,
muille hyödyksi huviksi.

Ylikuormitukseen kuoli,
älä sinä veikko huoli,
aina on tulossa uus,
rakaisun ja toimeenpanon suunnitteluun.

Hyvää yötä,
tietotyöläinen,
kaiken halusit,
virtuaalimaailmaan hamusit.

Nyt ei sua oo,
maatuu taidot arvokkaat,
millä suhteet loit tarmokkaat,
kusetettiin linssiin sua,
älä itke pääset komponentin luo.

Ystävännäkeminen

Visualisoi ystävä eteesi,
ole hänelle myötätuntoinen,
rakastava ja hellä.

Visualisoi ystäväsi istumaan,
tarjoa espressoa kauniista kupeista.

Visualisoi vuorovaikutuksellinen ja miellyttävä keskustelu,
älä vanhoja muistele,
älä tikulla häntä silmään sorki.

Visualisoi, että olet antanut anteeksi,
kaiken, senkin,
kuinka yllätit hänet panemassa miestäsi.

Visualisoi veitsi käteesi,
katkaise hänen päänsä,
visualisoi se kymmenennenestätuhannesta kerroksesta alas.

Visualisoi nyt itsesi lepäämään,
itsekunnioituksen myönteisessä ilmapiirissä.

Vihreä valo

Tummat, synkät pilvet valuivat punaisia kyyneleitä,
istuin alasti nurmikolla,
ainoa ajatukseni oli - halusin kuolemalla kuolla,
itseltäni hengen riistää, tappaa tapetun,
hävittää häviäjän.

Tummat pilvet satoivat verta,
kaikki ylpeyteni oli pyyhitty pois,
kaikki mikä oli valoa minussa oli kadonnut sysimustaksi kateudeksi,
olin yksinäinen sontaläjä paljaalla kalliolla,
typerine lihoineni ja luineni,
ajatuksista puhumattakaan.

Myrsky riepotti mieltäni,
uskoin vielä, että vihreävalo voittaa kateuden,
uskoa ei myrsky minulta vie,
sen saa se nähdä,
muka luonnonvoima.

Rajuilma riuhtoi lihat kasvoistani,
luu paistoi kelmeänä,
huusin,
minä uskon, saatana minä uskon,
vihreä valo voittaa kateuden,
siihen minä uskon,
vaikka miten raivoaisit.

Seisoin kaikkea uhmaten luurankona mäellä ja kirosin syntymääni,
huusin tuskissani ,
luiden tippuessa yksi kerrallaan,
tummanvihreä valo voittaa,
minä uskon,
kaikui huutoni kelmeä.

Olin maassa tomukasana ja jatkoin multaisella äänelläni,
vihreä valo - mene sinne missä kipu on,
ja ,
valo meni.

Tumma ja turpea rajuilma katosi yhtä nopeasti kuin se oli tullutkin,
vihreä valo katosi pois avaruuteen,
pieneni ja hävisi kokonaan pois.

Seisoin onnellisena kalliolla auringossa kylpien,
vain hetki sitten olin ollut tomukasa,
nyt olin taas smaragdi,
joka loisti ymmärrystä ja armeliaisuutta,
kateus oli kaikonnut,
sain levätä avoimessa tilassa - avoimella kalliolla,
kenties ihmisenä.

Matalapalkkaihminen

Matalapalkkaihminen tukee tarvii,
miettii herrat ja syö voisarvii,
jo toista varvii.

Miettii herrat nää ahneet,
ettei vaan katkee prolen kahleet.

Köyhä ja arvoton on työ,
jolla hän leipänsä syö, matalapalkkaihminen,
mistä palkan saanut on sen,
niin pienen,
ettei saa kuin sienen.

Herrat nokkaansa nostaa,
kirkossa kumartaa ja pokkaa,
pelastusta hamuaa,
herraa kiittää,
on saanut paljon viljaa niittää.

Usko rikas, ahne,
Jumala anteeksi antaa,
rikas toivoa kantaa,
syntymästä erilainen,
arvokas ja vakaa,
yli-ihmisen oikeuden takaa.

Matalapalkkaihminen rasite on palkkansa sen,
mistä niin huonon palkan sai ihminen tuo arvoton,
sen tietää vain herra armoton - tuo,
vailla mieltä empatiaa markkinoilla temmeltää,
köyhää riistää, nenään niistää.

Tiedä ei,
missä katsotaan,
sielut ruumiit punnitaan,
viimeiseksi saapuu hän luo ikielämän.

Kuolemalla kuoleman sovittaa,
ikiuneen vaipua saa
alasti maatua,
mullaksi muuttua.

Tyhjin käsin,
mitään ei jää,
riitelevä perikunta tää,
samaa jatkaa,
tyhjää matkaa.

Vaikka sääliksi käy,
miljardööriä ei taivaassa näy.


kuka asuu valkeudessa

Syvyydessä asuu rakkaus

Jumala pelkään, että hylkäät.

Uskoni on kuin vuolaana virtaava joki.

Pelkään.

Elämäni hukkuu meren äärettömään syvyyteen,
saavutettuani syvyyden häviän sen olemukseen.

Lasken toiseen syvyyteen ja jatkan kenties elämää,
syvyyden kaikkeudessa etsien,
uutta syvyyttä elämän,
etsien luoksepääsemätöntä.

Sanassasi on voima,
se on ovi,
Kristuksessa avain,
sanaan tukeudun ja nojaan,
luotan,
näen luoksepääsemättömän,
yhdyn kaikkeuteen

Mahdottomassa on siis mahdollisuus,
rakkaudesta ristillä luopui Hän hengestään,
ja antoi avaimen kaikkein syvimpään.

Herkkä tilanne

Lähesty naista kunnioittavasti,
hyväksy hänet täysin.

Ota tilanne niin kuin se on,
malta mielesi,
pidä kielesi,
pääset kyllä pukille,
annat kyytiä silkkisukille.

Riisu rintsikat pitsireunat,
ime nänninnipukat,
pihat ruusunpunaiset.

Klitorista helli,
se on kuin tikkumelli,
imeskele, hellästi pure,
taidolla helli,
vuoteessa kelli.

Hyväile ja rakastele,
hellästi puristele,
häpyä hiero,
muista ettet ole liero.

Ensin rauhassa ala panna,
sitten juurta jaksain,
hyvvee perseeseen anna.

Nussi, nussi kuin raivo härkä,
siitintäs oikein käytä,
juurta jaksain paina,
muista tämä aina.

Mitään älä säästä,
spermat sisään päästä,
mutta mies muista,
laskea päästäs kusta,
ettei dorkaa tule susta.

Siis muista kiittää,
kun sä saanut oot siittää.

Jälkipeli tärkeä lienee,
siis järkeä käytä,
ja suukoilla tyttös täytä.

Minä se olen

Minä se olen,
minä, koko ajan,
aave tai haave.

Minä se olen,
jättäkää jo rauhaan,
raukat, murhaajat,
sielunrepijät.

Minä se olen,
liikun samaan suuntaan,
suokaa jo armo,
minulta loppuu tarmo.

Ei vaikka huudan,
vastakkaisiin liikkuvat, pysähtyvät,
irvailevat, ivailevat.

Kuka on tuo ruumis -kysyn,
minä se olen,
murhannut olen itseni,
tappanut toivoni.

Nyt saat omasi,
aaveena kuljen, ovet perässäni suljen,
vierellä sun.

Minä se olen,
matkalla,
kohti pirstaleista taivasta,
josta sataa vain vähän raikasta vettä.

Skitso

Hänelle teko tai toiminta,
on mutkatonta, harmitonta.

Hän elää itsestään eristyksissä,
ikuisesti,
itsensä kanssa naimisissa.

Monimielisyys on toiminnan edellytys,
muuten hukkuu minä,
katoaa avaruuden äärettömään tähtisumuun.

Teko - toiminta,
kenties murha,
on mitä on.

Hänelle teko ja toiminta
on mitä hän on,
se on hän.

Vaativan erityistason hullu

Vaativan erityistason hullu,
huutelee,
vaativan erityistason terapeuttia kuuntelee.

Oire ja negatiiviset tunteet,
paradoksi,
oirekieli, hullun mieli.

Vaativan erityistason hullu,
on kuin tienviitta - oireesta ongelmaan,
suuntaa hullun kieli.

Ahdistus , syyllisyys, häpeä,
menetys ja masennus.

SSRI poskeen, niin et hyppää koskeen,
saatanan ongelmavyyhti,
joka oppineella persettään pyyhki.

Ajeeraa ja affektoi,
frustroituneena toteaa,
urhea vaativantason terapeuttimme tää,
mi ilman empatiaa nyt jää.

Vittu, meen vetää kaljat poskeen,
puhe-elimeen kaadan muutaman kylmän,
olkoon hullu, mistä lie tänne kusipää tullu.

Rakas rouva A-LK

Elämä on kuin tähti päivätaivaalla,
harvoin se loistaa valaisten,
usein harmaat pilvet peittävät sen.

Sinä olet unelmani ja kaipuuni,
oma tähteni päivätaivaalla.

Haluaisin suudella ruusuista suutasi,
haroa hiuksia tummatukan,
oman tähteni haluan,
viedä onneen elämän pituiseen,
päivätaivaan alla.

Iltaan asti,
missä kirkas ja syvä vesi solisee,
missä ei ole tummia pilviä.

Päivätaivaan alla sua rakastan
hetkeen viimeiseen.

Orpopoika

Orpopoika,
peiliin kurkistaa,
elämänsä käsikirjoitusta hamuaa.

Orpopoika,
peiliin kurkistaa,
toivoo näkevänsä elämänkaaren ja sen pään,
toivoo näkevänsä elämän murroskohdat ja onnen hetket.

Orpopoika,
peiliin kurkistaa,
arkkityypit vastaan vilkuttaa, on vaeltajaa, soturia, ritaria, komeaa rakastajaa.

Orpopoika,
tuumii, hän vielä isäksi mielii tulla itselleen.

Orpopoika,
peiliin kurkistaa,
vain orpopojan hän sieltä tavoittaa.

Muistelo

Oliko silloin ilta vai yö, paistoiko päivä vai satoiko kaatamalla, en tiedä
enkä voinut olla vähempää kiinnostunut.

Huuleni olivat rohtuneet suudelmista rappukäytävän alatasanteella,

housuni pullisteli malttamattomana, kähisin korvaasi rakkauden tunnustuksia,
lupauksia - jos vain annat, jos vain annat - saat kaiken,
multamarkankin.

Kuiskasin ja huohotin,
käsi hameesi alla - sormet lihassa.

Ja vielä tänäänkin, hyvät ihmiset, vielä tänäänkin, runkkaan hiljaa neitoa siunaten,
ja nyt hyvät ihmiset - unohtaa en saata Viagraa, jota huuleni myös ylistävät ja
siunaavat tuon loisteliaan keksinnön,
mi kovana paikat pitänyt on,
ja mielen miehenä, taistoissa tanssilattioiden ja parkettien,
baaritiskien ja hikisten restauranttien.

Oi, kuiskaten muistakaa puhua siitä, mitä silloin ensi kertaa koin,
puhua hiljaa, säästää muistot puhtaat nuoruuden.

Kunnioittakaa miehen elämää,
onhan hänkin kantanut spermansa kekoon ja laittanut,
elämänsä likoon.

Turhaanko - ei,
vielä parahtaa daami,
onhan minussa vielä miehen raami.

liikeestä käsin

liikkeestä käsin - teen kuvan,
mielikuvaharjoitusten avulla muovaan elämäni kipukohdat,
kaiken korjaan,
resonoin.

liikkeestä käsin - havaitsen kehoni ja innostun ilmaisemaan,
itseäni kuvailemaan,
havaitsen.

liikkeestä käsin prosessoin - eläydyn,
hulluuteeni paljastan.

liikkeestä käsin - ajattelen luovasti,
eläytyvän työskentelyn kautta resonoin ja ammun kuulan kalloni lävitse.

liikkeestä käsin kaadun liikkumattomuuteen,
iäksi.

Vanhuksenhoito

Sosiaalityö pyrkii vaikuttamaan vanhuksen elämään suotuisasti,
hoito painotetaan potilaaseen, jota hoitaja hoitaa.

Hoitotyön kuuluu painottua potilaaseen ja hoitajaan.

Alussa tutustutaan - vuorvaikutetaan, mietitään yhdessä -
tehdään tulohaastattelu.

Vanhus perehdytetään, opastetaan - kuinka pestään ja pyyhitään,
säännöt ovat tärkeät - nyt ei enää konjakkia, nyt mennään ajoissa nukkumaan.

Tehdään hoitosuunnitelma, järjestetään perhetapaaminen - kaikki on hyvin,
vanhus viihtyy...

Yksilöllinen hoitosuhde on tärkeä, ympäristön pitää olla ehdottoman -
terapeuttinen.

Potilaalla on omaa toimintaa - kykyjen mukaan tietysti,
omaa tahtoa täytyy rajoittaa, ymmärrättehän.

Tehdään väliarviointeja - kukaan ei välitä,
infotaan jotakuta - unohdetaan joku.

Käydään loppukeskustelu.

Tehdään obduktio.

Ajalla ei ole rantaa

Onnellisena psyykkishenkisessä tajunnallisuudessa - hän,
tunsi kehollisuutensa orgaanisina prosesseina - hän,
oli maailmaan suhteessa oleva biologis-fysiologinen olento.

Hän hengitti ja tunsi elävänsä joka solullaan. Elämä,
oli hymyillyt hänelle. Hänellä oli kaikki mitä toivoa voi.
Hän nautti elämästä ja elämä janotti häntä.

Hän oli menestyjä - ja ylpeä itsestään.

Kiire pani hänet juoksemaan raput alas istuntosaliin,
kivirappusissa kolisivat hänen korkokenkänsä - kaikuen kiireisen ihmisen täyttä elämää.

Vasen jalka lipsahti - hän horjahti ja kaatui - takaraivo kopsahti kiviseen rapun reunaan.
Aivovaltimo katkesi - ja henki pakeni hänestä ikään kuin sitä ei olisi ollutkaan

Ajalla ei ole rantaa.

Nousemme ja putoamme (M T-K)

Kevyet linnut,
painavat siiveniskut.
Nälkäisillä linnuilla
oli nokassaan hiekkaa.
Ne putoavat,
katkeaa oksa
ja se yksi ainoa lehti putosi ja katosi kaikkeen,
mikä maassa oli jo ennen.
Tässä karkaavassa elämässä
me putoamme ja nousemme
ja kaikki aina vain toistuu ja toistuu,
ovat päällekkäin keväät,
kesät,
syksyt
ja talvet.

Täällä makaavat kaikkien kaikki, tässä maassa
ja jäävät puhumattomaan lepoon.
Nousemme ja putoamme.
Lähellä viimeistä unta,
vaikenee hiljaisuuskin
ja maalla on harmaat varjot.

Mikä on se jumala, joka ei
muistanut hyvästellä?

das Psykoboot

Hän katselee,
hänen omilla silmillään, omalle järvelleen.

Laskeva aurinko maalaa maisemaa hänen omien silmiensä eteen -
on keltaisen ja punaisen sävyjä taivaalla ja vesi välkehtii tuhansin eri värein.

Hän katselee luonnon näytelmää omin käsin tehdyltä saunan kuistilta.

Menneisyys ei häntä itseänsä huoleta - se ei merkitse hänelle itselleen mitään,
se ei kerro mitään, sieltä hän ei itse näe itseään.

Hän itse elää itsenäisesti tätä hetkeä itseään varten - hän ei vastusta itsensä haluja - kiivaasti ja kärsimättömästi - hän on valmis ottamaan vastuun itse - omiin jylhiin kouriinsa.

Itsellä on kaikki juridisesti tip ja top. Muotoseikat ovat hänen itsellään aina kunnossa.

Hän itse on virheetön omine virheineenkin - hän itse suree, itkee, nauraa, on sosiaalinen - hänessä asuu itsenäinen terve mieli - sairaassa sielussa.

Olen jo kaukana ( Marjo Tammio-Kauhanen)

Onko nyt aika nauraa menneelle totuudelle.
Sille,
jota niin kevyesti kannoimme painavissa,
ohuiksi revityissä
sydämissämme.
Alleviivatusti pelkäsimme mutta
annoit minun silti polttaa itseni tulessasi.
Ja sitten piilottaa sen karkean onnen,
joka lepäsi olkapäilläsi,
kun liekehdin sinulle.
Nyt minä salamoin sinulle vain salaa,
minä kuuntelen silmilläni sinua
ja olen matala vuori sinun nousta.
Pyydän, että pysähdyt ja kuuntelet minua joskus.

Kuvat

Kuvat eivät olleet yhteydessä minkään kanssa.

Kuun valaisema meri hävisi horisonttiin,
tuijotin silmät ammollaan näkymään ja ajattelin;
taas tätä astraalipaskaa.

Shamaani nauroi vieressäni suu levällään,
mustat hampaat kuin salmiakit levisivät tuuleen

Ajattelin; niinpä niin ja tietysti,
joku afrikkalainen poppamies,
mahdollisesti jättiläis - pygmi.

Lupasin itselleni - tuo tulee saamaan lättyynsä intuitiomaailmassa,
heti kohdattuamme.

Astuin kuvaan, joka ei ollut yhteydessä,
minkään kanssa ja karautin astraaliauralla huitsinnevadaan.

En ollut...

En ollut lukenut tai puhunut mitään -
kolmeen tai neljään vuoteen.

Mikä siis johti siihen, että näin ne...ikään kuin,
lasin takaa.

Riuhtaisin pääni 180 astetta ympäri ja sain hetken,
vilkaista tuota tuijottelijaa ja sitten se haihtui...

Kokemus ei toistunut. Niskani oli katkennut,
ja elintoimintani olivat lakanneet.

Päätin elämäni sangen kiitollisena ja,
siirryin ajasta hetkien väliin.

Mieli

Mieli,
yksipuolisesti vinoutunut,
tiedostettu tai tiedostamaton.

Kaikkeni panen sua vastaan,
vitusti pyristelen,
rajusti vastustelen.

Yksipuolisesti vinoutunut mieli,
et ole totta, kuin eläin vastustan,
revin ja raatelen.

Mieli, mielisit jo jättää mielettömän.

Jossain suhteessa.

Jossain suhteessa Sinä käyttäydyt kuin nainen.

Salasit surkean ämmän,
salasit sisälläsi olevan naisen tilan.

Mitä emosi, äitisi armainen tuumaisi,
salasit hänet, tuon surkean naisen.

Jossain suhteessa sinä käyttäydyt kuin nainen,
salasit naisen surkean tilan,
petit itsesi,
hämäsit muita.

Mitä sanoisi muorisi, jota sanot rakastavasi -
salasit hänet,
tuon surkean naisen.

Toivio ovi

Toivon ovi,
lukon armelias lupaus,
voi kuinka kaipaankaan avainta luoksesi.

Toivon ovi,
koputan ja hakkaan sua sauvallani.

Toivon ovi,
raotu ja huuda minut sisääsi.

Toivon ovi,
anna avain,
kuule koputus,
toivon ovi,
aukene - tiedän, että Sinä olet täällä.

Neulanpistoja

Te huomaatte minut,
mitä teidän pitää sanoa.

Te huomaatte minut,
ettekö muista, mitä teidän on sanottava.

Te huomaatte minut,
näette minut, kuulette minut,
Te huomaatte minut.

Te huomaatte minut,
sokeutenne ei haittaa,
tietämättömyytenne läsnäolosta on okei.

Te huomaatte minut; valhe.
Te, Te , Te, Te perkele, työnnän tuhat neulaa mustuaiseenne.

Uni

Näin unen,
heräsin,
olin koko homo.

Älymaailmassa

Käsitän kaiken näkemäni,
käsitän kaiken kuulemani,
käsitän kaiken tuntemani.

Olenko siis todella käsittämätön.

Oltiin nuoria

Kun olit nuori tuoksui
ihosi auringolta, heiniltä ja hieltä,
ja minä muistin sen jo etukäteen.
Olen unohtanut tuoksun nyt jo kokonaan
mutta sinun kasvosi näen
alkusyksyn hiipuvassa valossa
nyt selvemmin.
Sen haluan sinulle sanoa.

Näyt

On tapahtunut - tavatessani vieraan,
kuin unessa olisin nähnyt,
hänen menneen elämän.

Haihtuvat näyt kuin mielikuvituksen tuotetta,
salaperäistä kujeilua...että ne pitivät yhtä todellisuuden kanssa.

Oli ilta.

Moderni identiteetti

Saatana,
täytyy löytää,
on pakko - moderni identiteetti.

Siihen kuuluu vapaus ja vapaudesta kuuluu,
ambivalentti viesti - voi itku.

Saatana, se antaa tuo kuulua; yksinäisyyden viestin.

Minun täytyy löytää ystävä jota pitää kädestä.

Pidän itseäni kädestä ja tervehdin, toisen fyysinen läsnäolo on samantekevää,
jopa aivan turhaa.

Virtaan narsismin virrassa ja hukun - kakki häviää ympäriltäni - todellisuus,
katoaa logistiikan virtaan.

Rusennun olemattomiin esksitenssin alla, häivyn itseeni - katoan,
katosin jo kauan sitten - ahneuteen - kateuteen.

Moderni identiteetti, väärä kartta joka johtaa vitun kuuseen.

Minne katosi karttani, missä ovat ne tiet,
joita pitkin halusin kulkea - aika söi, globaali tappoi.

Moderni identiteetti - kasvottomuus, saatanan luomus, joka tappaa sielun sekä ruumiin.

Moderni identiteetti - absurdi näytelmä, jolla ei ole loppua eikä alkua.

Metsässä

Neulasmatto on pehmeän piikkinen patja.
siihen painan kasvoni
ja näen kuinka maa allani elää.
Uppoan tähän maahan ja tuoksuun, sulan
ja otan mukaani, sinut. Sulan sinuun.
Meillä ei ole käpyjä allamme.

Miksi tulit huoneeseeni

Kahvikuppi pysähtyi ja
kasvoilleni nousi puna.
Pääni yllä lentelivät kirkuvat purppuralinnut.
Nyt en voi vetää peittoa korvilleni.
Sinä astuit huoneeseen.

rakas

Rakas,
silmäsi ovat niin ihanan sameat ja kauniit,
kulmakarvasi tummat ja tuuheat,
vatsasi on niin houkutteleva,
lantiosi kiihottava,
rintasi kiinteät ja pystyt,
nännisi imeskeltävät,
pillusi hipoo täydellisyyttä,
takamuksesi pyöreys saa veren seisahtumaan.

Olen niin kaunis.

Heräsin vitun raivoissani

Vittu,
paska,
haistakaa vittu koko paskakonkkaronkka,
paskantakaa aivonne pelolle,
syökää sontaa,
sontikaa päällenne; sitten vasta juotte aamukahvinne, tai
ammutte aivonne vastapäiseen seinään ja hankitte sieltä,
näkökulmaa maailman asioihin.

Paskanmarjannyppijät.

Mennyt elämä

Haistatin vitut menneelle,
olin kuollut.

Karuselli

Missään ei liikkunut mitään,
mitään ei ollut ketään,
ketään ei ollut kukaan,
kukaan ei ollut missään.

Punainen karuselli oli kaatunut.

Ei Jumalaa - ei ystäviä

Ei Jumalaa, ei ystäviä

Harmaa alakuloinen päivä repii, ja hajottaa sieluni.

Uutisia, jotka eivät ole muuta kuin tyhjänpäiväistä surusanomaa,
uutisia, jotka masentavat, sillä ettei ne ole uutisia,
puolivillaisia nollatutkimuksia.

Hankkisivat elämän.

Sinertävä mieleni alkaa saada harmaita sävyjä ja pääni tyhjenee; pakoajatuksia maailmasta tai maailman ääriin.

Ei Jumalaa, ei ystäviä, ainoastaan harmaa yksinäisyys ja tyhjänpäivää tiedossa.

Elämä ei antanut mitä odotin, ensin se lupasi, siten häipyi lupaukset,
hiljaa, pikkuhiljaa valkeni totuus. Ei se ollut kuolema, sen tiesin.

Ei Jumalaa, ei ystäviä.

Alakuloinen harmaa mieli ja mitättömiä uutisia.

Tukahdutettua raivoa voimattomuudesta.

Ei Jumalaa, ei ystäviä.

Lähden pois, matkalle, jätän kaiken, valheelliset ystävät, Jumalan, jota ei sitäkään ollut - lupasi vaan sitten häipyi ja jätti omilleen; sairas mieli.

Ei Jumalaa, ei ystäviä, musta paha olo ja turhia uutisia.

Ei Jumalaa, ei ystäviä, pakoajatuksia - on päästävä pois - on pakko lopettaa tai aloittaa alusta.

Inho kasvaa violetin mustaksi viitaksi ylleni, inho ja epäusko, kateus ja ahneus viiltää haavat auki.
Hankin elämän, lähden, tai kuolen.

Raastan sieluni rikki ja unohdan kaiken, jätän menneen ja avaan uuden oven; sen takana on kenties taas Jumala, joka antaa voimaa unohtaa menneen, jota en tule kaipaamaan

Dementiaa

Lapseni syntymän muistin
mutta toisessa talossa.
Liidän nyt kuin vieraassa avaruudessa, hitaasti ja
palaan menneen aikakirjoihin,
yksin.

Muut tekevät sen,
mitä osasin tehdä ennen.
Loppua ei ole näkyvissä
ja ajaudun vain syvempiin onkaloihin,
samein silmin.

Ja painavien luomieni alla
silmäni katsovat paikkoihin, joita te ette tunnista.
Minä katson ihmishahmojen läpi,
minä en tunnista heitä.

Mutta kaikki tämä on elämässäni täällä
ja ymmärrättekö,
että minä olen onnellinen siellä kohdassa,
mihin ette pääse,
mikä on teiltä suljettu.
En osaa sitä teille kertoa enää.

Niin Boheemia elämää...

Niin Boheemia elämää.

No, nyt eletään sitten,
sisäsiistiä boheemielämää,
höyhenenkevyesti, susiparina, ilman sormusta.
Ei millään suurilla siveltimillä
mutta pienillä ja kiivain vedoin.

Vetoja höystetään vauhdilla, vahvalla rytmityksellä.
Viedään vauvankakkavaippoja roskiin,
ei syödä lihaa,
inhotaan kaupallista jouluhuipentumaa,
halpatuonnin kimaltavaa kultaa.

Perustetaan kaikki ajatusten selkeään sujuvuuteen,
tai suurten ajatusten sekamelskaan.
Sanotaan, ettei rakkaudesta rakennu uskonto,
eikä Jumalaa ole,
niin lujaa,
etteivät puut ulkona hievahda ja lintu on
liimautunut kuvaksi taivaalle.

Kuuluttaisiinko ääriryhmiin joita uskonopit vastustavat
ja mentäisi pienen anarkian ja vauvan kanssa
siitä sekamelskaamaan.
Tämä on boheemielämää kaksiossa
ja kummallisia juonikehityksiä tässä paikassa.
Ollaan boheemi aviopari vauvalla, pikku kaksiossa.

Vlad Tepesin ( sen ainoan ja oikean Draculan) linna Transsylvaniassa