On hyvä tietää

Tämä yksinäisyys,
se koostuu minusta ja sinusta.
On vain kasvoja ja käsiä,
sanoja ja me.

Kirkkaita valoja näkyy taloista,
joissa olemme vieraina toisillemme.
Miksi luulet, että meillä ei ollut mitään?
Kaikkiko vain näytti siltä,
että tämä syntyi meistä,
raastavasta kaipuusta, rakkaudesta.
Nytkö sitä ei olekaan ja se piiloutuu
vailla yhtään vastausta.

Kuin pää olisi täynnä valkoisia, onttoja
muistojen perhosia
ja omenapuita, jotka notkuvat
hylättyjä hedelmiä.

Sieraimemme värisevät menneen muistoista ja
tahmeasta kyllästymisestä.
Eikä nyt sitten tarvitse elää kaikenmaailman
kaipuun laaksoissa.

Tämä on kuin hidasta pimeää,
nyt ovat alkaneet vaikeroivat,
toisenlaiset päivät,
ne jotka olivat ensin niin vierellä,
takana ja edessä vielä eilen.
Ne ovat kadonneet.