Vihreä valo

Tummat, synkät pilvet valuivat punaisia kyyneleitä,
istuin alasti nurmikolla,
ainoa ajatukseni oli - halusin kuolemalla kuolla,
itseltäni hengen riistää, tappaa tapetun,
hävittää häviäjän.

Tummat pilvet satoivat verta,
kaikki ylpeyteni oli pyyhitty pois,
kaikki mikä oli valoa minussa oli kadonnut sysimustaksi kateudeksi,
olin yksinäinen sontaläjä paljaalla kalliolla,
typerine lihoineni ja luineni,
ajatuksista puhumattakaan.

Myrsky riepotti mieltäni,
uskoin vielä, että vihreävalo voittaa kateuden,
uskoa ei myrsky minulta vie,
sen saa se nähdä,
muka luonnonvoima.

Rajuilma riuhtoi lihat kasvoistani,
luu paistoi kelmeänä,
huusin,
minä uskon, saatana minä uskon,
vihreä valo voittaa kateuden,
siihen minä uskon,
vaikka miten raivoaisit.

Seisoin kaikkea uhmaten luurankona mäellä ja kirosin syntymääni,
huusin tuskissani ,
luiden tippuessa yksi kerrallaan,
tummanvihreä valo voittaa,
minä uskon,
kaikui huutoni kelmeä.

Olin maassa tomukasana ja jatkoin multaisella äänelläni,
vihreä valo - mene sinne missä kipu on,
ja ,
valo meni.

Tumma ja turpea rajuilma katosi yhtä nopeasti kuin se oli tullutkin,
vihreä valo katosi pois avaruuteen,
pieneni ja hävisi kokonaan pois.

Seisoin onnellisena kalliolla auringossa kylpien,
vain hetki sitten olin ollut tomukasa,
nyt olin taas smaragdi,
joka loisti ymmärrystä ja armeliaisuutta,
kateus oli kaikonnut,
sain levätä avoimessa tilassa - avoimella kalliolla,
kenties ihmisenä.