Matalapalkkaihminen

Matalapalkkaihminen tukee tarvii,
miettii herrat ja syö voisarvii,
jo toista varvii.

Miettii herrat nää ahneet,
ettei vaan katkee prolen kahleet.

Köyhä ja arvoton on työ,
jolla hän leipänsä syö, matalapalkkaihminen,
mistä palkan saanut on sen,
niin pienen,
ettei saa kuin sienen.

Herrat nokkaansa nostaa,
kirkossa kumartaa ja pokkaa,
pelastusta hamuaa,
herraa kiittää,
on saanut paljon viljaa niittää.

Usko rikas, ahne,
Jumala anteeksi antaa,
rikas toivoa kantaa,
syntymästä erilainen,
arvokas ja vakaa,
yli-ihmisen oikeuden takaa.

Matalapalkkaihminen rasite on palkkansa sen,
mistä niin huonon palkan sai ihminen tuo arvoton,
sen tietää vain herra armoton - tuo,
vailla mieltä empatiaa markkinoilla temmeltää,
köyhää riistää, nenään niistää.

Tiedä ei,
missä katsotaan,
sielut ruumiit punnitaan,
viimeiseksi saapuu hän luo ikielämän.

Kuolemalla kuoleman sovittaa,
ikiuneen vaipua saa
alasti maatua,
mullaksi muuttua.

Tyhjin käsin,
mitään ei jää,
riitelevä perikunta tää,
samaa jatkaa,
tyhjää matkaa.

Vaikka sääliksi käy,
miljardööriä ei taivaassa näy.


kuka asuu valkeudessa