perjantai 27. kesäkuuta 2008

Syvyydessä asuu rakkaus

Jumala pelkään, että hylkäät.

Uskoni on kuin vuolaana virtaava joki.

Pelkään.

Elämäni hukkuu meren äärettömään syvyyteen,
saavutettuani syvyyden häviän sen olemukseen.

Lasken toiseen syvyyteen ja jatkan kenties elämää,
syvyyden kaikkeudessa etsien,
uutta syvyyttä elämän,
etsien luoksepääsemätöntä.

Sanassasi on voima,
se on ovi,
Kristuksessa avain,
sanaan tukeudun ja nojaan,
luotan,
näen luoksepääsemättömän,
yhdyn kaikkeuteen

Mahdottomassa on siis mahdollisuus,
rakkaudesta ristillä luopui Hän hengestään,
ja antoi avaimen kaikkein syvimpään.

Ei kommentteja:

Read The Kirja

...Jumala oli ollut yksi, joka oli tiennyt; muttei käsittänyt ja sitten Jumala oli varmaankin kuollut, suhteellisen nuorena, kenties vain muutaman miljoonan vuoden ikäisenä. Hautajaisissa oli ollut uusia jumalia ja jumalaksi pyrkiviä. Ihminen ja Tellus olivat unohtuneet, Jeesus ei ollut toteuttanut paluulupaustaan, eipä tietenkään, olihan hänellä nyt tärkeämpää tekemistä, isänsä hautajaiset. Maailmassa oli häntä odotettu, yksi pettyneimmistä oli kenties apostoli Paavali, tuo organisaattori, joka ei itse ollut Jeesusta edes tavannut, ja kaikki ne miljoonat ihmiset, jotka odottivat pelastajaansa...

Kello neljältä aamulla on kaikki...

http://www.suwantokuha.com



Tässä minä istun,
kello neljä aamulla,
ympärilläni porvarillisen elämän
jälkeen jättämää kuonaa.

Polttoaineena käytetyt juomat ovat loppuneet.
Pöydän pinnalla epäilyttävät
mustat palaneenjäljet
tanssivat tahmeiden likarenkaiden kanssa,
se mikä oli yön tunteina sallittua,
jopa loistavaa,
on muuttunut krapulaisen haisevaksi luolaksi,
jossa aamun kosteus tunkee ikkunasta,
mennen vuoteen sekaisiin kätköihin.
Ikkunan alla valittaa aamun ensimmäinen
laiska bussi.

Marjo Tammio - Kauhanen

DN.se - Världen

Nyt.fi - Päivän menovinkit

Uutiset - HS.fi

Nyt.fi - Viikon ensi-iltaelokuvat

Kävelyä Baggbölestä - Åggelbyhyn

Jude Suwantokuha on rakastunut

Jude Suwantokuha on rakastunut
Yön jälkeen, loistava salainen hymy
Powered By Blogger